Suomalaisessa urheilussa puhutaan paljon yhteisöllisyydestä, junioripoluista ja paikallisesta identiteetistä. Käytännössä todellisuus näyttää monessa kaupungissa aivan toiselta. Lyhytnäköinen kilpailu ja jatkuva tarve hakea nopeita ratkaisuja ovat ajaneet sinivalkoisuuden ja pitkäjänteisyyden sivuun. Lahti on tästä hyvä esimerkki.
FC Lahti puhuu strategiassaan lahtelaisuudesta, yhteisöllisyydestä ja omasta junioripolusta. Silti edustusjoukkueen kokoonpanoa katsoessa herää väistämättä kysymys: kuinka monta aidosti omaa kasvattia siellä enää pelaa merkittävässä roolissa? Tällä hetkellä määrä näyttää jäävän käytännössä yhteen.
Sama ilmiö näkyy jääkiekossa. Pelicans käytti toissa kaudella parhaimmillaan jopa 15 ulkomaalaispelaajaa rosterissaan. Samaan aikaan puhutaan “Pelicansin tiestä”, lahtelaisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Moni juniori kuitenkin katsoo sivusta, kun tie edustusjoukkueeseen kapenee vuosi vuodelta.
Koripallossa historia on toki erilainen. Kansainvälisyys on kuulunut lajiin pitkään, ja ulkomaalaispelaajilla on ollut tärkeä rooli suomalaisen koripallon kehityksessä. Silti myös siellä nousee esiin sama kysymys: kuinka paljon vastuuta ja minuutteja annetaan omille nuorille pelaajille, ja millainen polku heille todella rakentuu?
Kyse ei ole siitä, että ulkomaalaispelaajat olisivat ongelma. Kansainvälisyys kuuluu urheiluun. Ongelma syntyy silloin, jos omille junioreille ei enää löydy todellista polkua edustusjoukkueisiin.
Taustalla on myös rakenteellinen ongelma, josta ei haluta puhua. Seurat tekevät ratkaisuja yhä enemmän lyhyen aikavälin kilpailukyvyn ehdoilla. Ulkomainen pelaaja voidaan saada nopeasti ja joissakin tilanteissa myös kustannusrakenteen tai verotuksen kautta edullisemmin kuin oman juniorin pitkäjänteinen kehittäminen.
Suomessa ulkomainen urheilija voi tietyissä tilanteissa kuulua lähdeverotuksen piiriin, jolloin verotus on kevyempi kuin suomalaisella pelaajalla. Lisäksi kansainvälisiltä markkinoilta löytyy jatkuvasti pelaajia lyhyillä sopimuksilla. Seuroille tämä on houkutteleva ratkaisu, jos toimintaa johdetaan kausi kerrallaan. Mutta mitä tapahtuu suomalaiselle urheilulle pitkällä aikavälillä? Moni nuori lähtee muualle tai lopettaa kokonaan. Paikallinen identiteetti heikkenee. Mitä lahtelaisuus seurassa enää tarkoittaa, jos yhteys omaan junioripolkuun katoaa?
Monessa maassa tähän on reagoitu. Saksassa jalkapallossa lisenssijärjestelmä velvoittaa seuroja kehittämään omia pelaajia, ja kokoonpanoissa painotetaan paikallisesti koulutettuja pelaajia. Monissa sarjoissa maailmalla on käytössä myös ulkomaalaiskiintiöitä tai rajoituksia samanaikaisesti pelaavien ulkomaalaispelaajien määrälle. Jalkapallossa Tampereen Ilves edellytti, että kolme omaa kasvattia on avauksessa. Miksi tästä ei uskalleta käydä Suomessa avointa keskustelua?
Voisiko Suomessakin olla malli, jossa kokoonpanossa olisi vähimmäismäärä omia kasvatteja tai tietty määrä Suomessa juniorivuosia pelanneita pelaajia? Tai rajoitus samanaikaisesti pelaavien ulkomaalaispelaajien määrälle? Kyse ei olisi ovien sulkemisesta kansainvälisyydeltä, vaan suomalaisen urheilun tulevaisuudesta.
Samaan aikaan tulokset kertovat karua viestiä. Jääkiekossa alle 18-vuotiaiden MM-kisojen 7–0-tappio Kanadalle ei ole enää yksittäinen ohipeli. Se kertoo kasvaneesta tasoerosta. Jalkapallossa kärki on kaukana. Kuka on viimeksi noussut Lahdesta aidosti Euroopan huippuseuroihin tai edes Suomesta? Urheilussa, kuten yhteiskunnassa muutenkaan, menestys ei synny vain ostamalla. Urheiluväen puolustukseksi voi sanoa, että he tekevät ihan samaa kuin suomalaiset yritykset ja pääosa politikoista. Merkittävä osa ”älystä” eli teknologista ostetaan ulkoa ja esimerkiksi jäämurtajaosaaminen annettiin lyhytnäköisesti Yhdysvaltoihin. Hyvinvointialueille yritettiin kotimaista ratkaisua, mutta ei.
Tässä urheilu voisi näyttää muulle Suomelle esimerkkiä. Aloittaa pitkäjänteisen työn, luoda oman identiteetin eli jotain omaa ja ainutlaatuista. Mitä suomalainen seuratoiminta enää tarkoittaa ja haluammeko kasvattaa omia pelaajia vai vain kasata joukkueita kausi kerrallaan?
Ja lopuksi, nyt perjantaina käynnistyvät jääkiekon MM-kisat eivät ole tähän se oikea mittari. Lyhyen vai pitkän aikavälin kehittämisestä? Siihen et jääkiekkoliitosta tai SM-liigasta saa vastausta, koska sitä strategiaa ei vain ole.
Vastaa