Hufvudstadsbladet kuvasi hiljattain Suomen tilannetta pysäyttävästi: “Finland glider ofrivilligt mot krigsekonomi” – Suomi ajautuu tahtomattaan sotatalouteen. Juuri näin. Suomi käyttää tulevina vuosina yhä suuremman osan voimavaroistaan puolustukseen, turvallisuuteen ja varautumiseen.
Samalla kasvu on heikkoa, väestö ikääntyy ja julkinen talous velkaantuu. Olemme siirtymässä sotatalouden kaltaiseen aikaan ilman sen edellyttämää talouden toimintamallia.
Ensi kevään eduskuntavaalien lämmittelyä käytiin jo kesän paneeleissa: mistä sinä leikkaisit ja kuinka monta miljardia? Vielä tärkeämpi kysymys on, mistä Suomi saa uutta kasvua, työtä ja tuloja?
Viimeistään nyt on selvää, että kasvupolitiikastamme puuttuu uuden maailman ymmärrys. Kuvittelemme, että jakamalla vähenevän rahamäärän nykyisiin elinkeinopolitiikan rakenteisiin saisimme aikaan kasvua. Rahaa kierrätetään tuttujen organisaatioiden, ohjelmien ja rahoitusvälineiden kautta. Lopputuloksena on paljon toimintaa, mutta liian vähän investointeja, vientiä ja työpaikkoja.
Suomen pitää rakentaa kasvupolitiikkansa uuteen maailmaan, ei vanhaan, kuten nyt on tehty. Kanada näyttää nyt, mitä tämä tarkoittaa. Suhde Yhdysvaltoihin on muuttunut nopeasti.
Kanada etsii uusia markkinoita ja luotettavia kumppaneita, vahvistaa omaa teollista perustaansa ja rakentaa uusia yhteyksiä Eurooppaan ja Aasiaan. Viime päivinä suhteet ovat kärjistyneet entisestään eikä paluuta vanhaan ole tulossa.
Kanadan pääministeri Mark Carney ja Suomen presidentti Alexander Stubb kirjoittivat The Economistissa uuden maailman vaativan joustavia, eri kysymysten ympärille muodostuvia kumppanuuksia. Keskisuurten ja pienten maiden pitää löytää toisensa ja rakentaa yhdessä toimintakykyä suurvaltakilpailun keskellä.
Kirjoitin aiemmin tänä vuonna Ottawassa ilmestyvässä The Hill Times -lehdessä: “What could happen if Canadian pride met Finnish sisu? Quite a lot.” Suomella ja Kanadalla on yhteinen pohjoinen identiteetti, vahva koulutus, teknologista osaamista ja halu turvata oma päätösvaltansa. Tärkein yhteinen mahdollisuus on kuitenkin uuden talouden rakentaminen.
Nyt visiot pitää toteuttaa. Arvot muuttuvat työpaikoiksi yhteisten investointien, tilausten ja teollisten hankkeiden kautta. Suomelle tämä tarkoittaa siirtymistä yleisestä vienninedistämisestä strategisten talouskumppanuuksien rakentamiseen. Kumppanuuden mittarina pitää olla se, kuinka paljon sen avulla syntyy investointeja, tilauksia, vientiä ja työtä Suomeen.
Valitettavasti tällä viikolla järjestetyillä suurlähettiläspäivillä tätä ajattelua ei nykyhallituksen ulkopoliittiselta johdolta kuultu. Uuden rakentajat ovat nyt Helsingissä vähissä. Uhkakuvien rakentajia riittää kyllä sitten sitäkin enemmän.
Kanada reagoi maailman muutokseen tekemällä uutta. Samoin ovat tehneet Irlanti ja Tanska. Tämä näkyy jo uusien suurlähetystöjen avaamisissa uusille markkinoille. Se pitää olla myös Suomen tie.
Kaikki lähtee siitä, että asetetaan yhteiset tavoitteet ja rakennetaan yhteinen tapa toimia. Samaa toimintamallia voidaan rakentaa Ruotsin, Japanin, Etelä-Korean ja muiden luotettavien kumppanien kanssa.
Suomi tarvitsee oman kansainvälisen kasvun agendan ja kyvyn muodostaa käytännön liittoumia sen toteuttamiseksi. Ehkä Pelicansin seuraava omistajakin tulee Kanadasta. Siinä yhteistyössä kanadalainen ylpeys viimeistään kohtaa suomalaisen sisun.
Vastaa