TikTok Lahteen

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Viimeaikaisen USA–Iran -Israel uutisoinnin keskellä tulee mieleen Ultra Bran kappale Amerikka. Siinä lauletaan osuvasti:
“Voi sitä mekaniikkaa, toimintaa mitä Amerikka harjoittaa. Ei ole muuta valtakuntaa, jossa taivaan valtakunta kajastaa”

Tämä kiteyttää jotain olennaista siitä, miten suurvallat toimivat – yhtä aikaa talouden ja turvallisuuden logiikalla välittämättä ihmisoikeuksista, kansainvälisestä oikeudesta tai sopimuksista.
Kun vierailin viimeksi USA:n presidentinvaalien yhteydessä Los Angelesissa, yksi asia jäi konkreettisesti mieleen: TikTok ei ole siellä vain sovellus, vaan merkittävä työllistäjä ja osa uuden rakentamisen ydintä. Pilvenpiirtäjät täyttyivät TikTokin työntekijöillä. Sama brändi näkyi myös NHL-ottelussa Washington, D.C.:ssä. Kun Capitals saapui jäälle niin TikTok logot kiersivät areenaa. Oli siellä myös muuten Ali Babakin.

Samaan aikaan amerikkalaiset ovat korostaneet meille suomalasille TikTokin turvallisuushuolia. Tämä ristiriita ei ole poikkeus – vaan toimintatapa. Investoidaan, rakennetaan ja luodaan työpaikkoja, mutta samalla suojataan omaa järjestelmää ja vaikutusvaltaa. Mitä jos meidän areenoillamme pyörisi samat kiinalaiset brändit? Jokainen voi sitä itse pohtia Suomen nykyisessä yhden totuuden ilmapiirissä ja uutistarjonnassa.

TikTokin tulo Lahteen on kuitenkin hyvä uutinen. Tapahtuu edes jotain! Investoinnit, rakentaminen ja kansainvälinen kiinnostus ovat Suomelle tärkeitä. Meillä on tästä jo kokemusta Kouvolasta.
Työllisyysvaikutuksista on kuitenkin syytä puhua rehellisesti. Maakuntalehdissä korostetaan helposti esimerkiksi sadan pysyvän työpaikan syntyä. Suurin vaikutus syntyy rakentamisesta, alihankinnasta ja epäsuorista vaikutuksista, ei niinkään pysyvien työpaikkojen määrästä.

Silti ymmärrän hyvin, miksi investointeja halutaan. Kun talous ei kasva ja Orpon ja Purran (lue Elinkeinoelämän Keskusliiton lobbareiden) talouspolitiikan keinot eivät tuota tuloksia, vaan nollakasvua, on pakko hakea kasvua sieltä mistä sitä on saatavissa. Muita investointeja ei vain ole.
Mutta samalla meidän on katsottava pidemmälle.

Teknologiat kehittyvät jatkuvasti, ja erityisesti datan tallentaminen, käsittely ja hyödyntäminen muuttuvat nopeasti. Datakeskukset eivät ole enää vain palvelinhalleja, vaan osa yhteiskunnan ydininfrastruktuuria – ja samalla vallankäyttöä. Siksi keskeinen kysymys kuuluu: kuka omistaa datan?

Kun puhumme hyperskaalaajista, kuten Microsoft tai Amazon, data voi sijaita Euroopassa, mutta sen hallinta, analytiikka ja liiketoimintamallit ovat usein Yhdysvalloissa. Sama kysymys koskee ByteDancen omistamaa TikTokia. Vaikka dataa säilytettäisiin Euroopassa, se ei vielä tarkoita, että kontrolli olisi eurooppalaisissa käsissä.
Yhdysvallat ja Kiina toimivat eri tavoin, mutta tavoite on sama: pitää data, arvo ja vaikutusvalta omissa käsissä. Yhdysvallat tekee sen markkinoiden ja yritysten kautta, Kiina vahvemmin valtion ohjauksella. Juuri siksi Suomen ja Euroopan ei pidä olla sinisilmäisiä kumpaankaan suuntaan. Ei itään – mutta ei myöskään länteen. Viimeistään nyt Suomen nykyisen ulkopoliittisen johdon pitäisi herätä ja arvioida riskit kaikkiin ilmansuuntiin.

Meidän tehtävämme on rakentaa oma linjamme. Sellainen, jossa investoinnit ovat tervetulleita, mutta datan omistajuus, turvallisuus ja päätösvalta pysyvät hallinnassa. Meidän tulee olla suomalaisia ja eurooppalaisia – ei vain markkina, vaan toimija. TikTok Lahdessa voi olla erinomainen hanke. Sen todellinen arvo mitataan kuitenkin siinä, miten hyvin osaamme yhdistää avoimuuden ja oman edun.

Palataan vielä NHL:ään ja kotimaan Liigaan. Pelicans lähti kesälomille ja KooKoo meni ansaitusti jatkoon. Mutta koska TikTok logo ilmestyy Pelicansin pelipaitaan? Kouvolassa se taitaa jo olla, jos muistan oikein. Amerikkalaisten teknologiajättien logoja en ole suomalaisessa urheilussa vielä nähnyt. Tai sitten se on mennyt minulta ohi – mutta se varmaan on sekin sitä arvopohjaista realismia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *