Koulutus ja liikunta ovat väärä paikka leikata

Koulutus ja liikunta ovat väärä paikka leikata

Lahdessa tehdään nyt kaupungin ensi vuoden budjettia. Kustannukset kasvavat niin ihmisten arjessa kuin kaupungin kuluissa. Kestävyysvajetta siis on. Valtio on tukenut kaupunkeja miljardiluokkaa koronan aikana juuri siksi, että Lahtikaan ei leikkaisi. Siksi säästökohteiden kanssa on oltava kuntapäättäjien tarkkana. On hyvä, että sivistyslautakunta torppasi peruskoulutukseen esitetyt säästöt. Miljoonaluokan koulutusleikkaukset olisivat kasvattaneet ryhmäkokoja ja leikanneet opetustoimen henkilötyövuosia. Lahdessa on jo nyt monilla kouluilla järkyttäjiä haasteita ja koronan aiheuttama oppimisvaje näkyy edelleen. Opettajien hätähuutoa pitää kuunnella ja oppilaista pidettävä huolta. Itse on ole koskaan oikein ollut nk. inkluusiomallin ymmärtäjä. Koululuokissa levottomuus on lisääntynyt valtavasti.  Kielitarjonnasta on pidettävä kiinni, koska pienenen maan, kuten Suomi ainut todellinen valtti maailmalla on osaaminen.

Uhan alla on syksyn mittaan ollut myös Lahden kulttuuri- ja liikuntapalvelut. Kaupunkilaisten kovassa käytössä olevat ladut ja uimahallit on pidettävä auki ja hyvässä kunnossa. Maksullisia latuja löytyy jo Vierumäeltä. Lahteen ne eivät kuulu. Se on osa meidän talviurheilubrändiä. Tässä onneksi järki voitti lautakunnassa. Myös Kisapuiston stadionin hankkeesta ja sen rahoituksesta on pidettävä kiinni. Tekojää olisi pitänyt tulla jo täksi talveksi Samoin on Lahden kaupunginorkesterin ja -teatterin kohdalla. Lahti on liikkuva kaupunki ja myös kulttuurikaupunki. Sibelius-talo on meille iso mainevaltti, joka tunnetaan maailmalla. Näiden arvojen tulee näkyä myös kaupungin päätöksenteossa. Kaikilla poliittisilla ryhmillä on jaettu vastuu siitä, että lahtelaisten käytössä on fyysistä ja henkistä hyvinvointia tukevia palveluita yhdenvertaisesti ja matalalla kynnyksellä. Haastakin lahtelaiset päättäjät mukaan hiihtämään ja liikkumaan meidän kotimaastoissa, jotka ovat ehkä maailman parhaita sekä käymään myös konserteissa ja teatterissa.

Kaupungin tuloja ja menoja tulee sovittaa reilulla tavalla yhteen. Samalla on kuitenkin muistettava, että Lahdella on myös tuloja ja uutta kasvua. Tärkeää on nyt se, että nämä pystytään kohdistamaan oikein ja että yksityisiä investointeja pystytään vauhdittamaan. Esimerkiksi Fazerin uusi tehdas tuo Lahteen uutta työvoiman tarvetta ja vastaavasti tarvitaan paikkoja päivähoidossa ja kouluissa.

Ruotsin vaalituloksesta on tulossa todella tiukka. Tätä kolumnia kirjoittaessa ääntenlaskenta jatkuu edelleen. Olin sosiaalidemokraattien vaalivalvojaisissa Tukholmassa viime sunnuntaina. Seurasimme vaali-iltaa yhdessä mm. Ruotsin valtiovarainministeri Mikael Dambergin kanssa. Suomi ja Ruotsi ovat läheisiä maita, ja Ruotsin tulevalla hallituskokoonpanolla on vaikutusta myös Suomeen.

Hallituksen muodostamisesta voi tulla Ruotsin blokkipolitiikan vuoksi todellinen haaste. Tätä ei kaivattaisi nykyisessä tilanteessa, kun mm. energiakriisi edellyttää hyvää vuoropuhelua meidän ja länsinaapurimme kanssa. Ruotsista on tulossa myös EU:n puheenjohtajamaa ensi tammikuussa. Poliittista johtajuutta siis tarvitaan. Seuraavan hallituksen ykkösasioita tulee olemaan Ruotsissa turvallisuus, talous ja työpaikat – eli monilta osin samoja tavoitteita kuin mitä Suomen seuraavan hallituksen.

Myös jääkiekkokausi käynnistyi. Perjantaina on Pelicansin ensimmäinen kotiottelu. Toivottavasti lahtelaiset ovat aktiivisesti kannustamassa Pelicansin voittoon, koska kauden alku on aina tärkeä. Joukkue on nyt hyvä sekoitus lahtelaista nuora osaamista ja kokemusta.

Suuntaan ensi sunnuntaina New Yorkiin YK:n yleiskokoukseen. Suomen valtuuskuntaa johtaa tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Maailman ja Ukrainan tilanne on isosti esillä myös maailmanjohtajien keskusteluissa myös YK:ssa. Suomella on nyt mahdollisuus viedä eteenpäin meille tärkeitä viestejä ja ratkaisuja. Suomella on kykyä ja halua tukea Ukrainaa esimerkiksi koulutuksen uudelleenkäynnistämisessä. Myös rakennusosaamista on lähdössä meiltä Ukrainaan.

Kirjoitus on julkaistu Omalähiössä 16.9.2022.