Suuri suru

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Eduskuntaryhmämme kohtasi tällä viikolla valtavan surun, kun kuulimme ystävämme ja kollegamme Eemeli Peltosen poismenosta. Eemeli oli nuoresta iästään huolimatta kokenut politiikan osaaja ja äärimmäisen viisas, aina ystävällinen ja luotettava mies. Hän oli siinä poikkeuksellinen, että malttoi rakentaa ja monipuolistaa osaamistaan avustajana ennen lähtöä eduskuntavaaliehdokkaaksi. Istuin eduskuntaryhmän kokouksissa joka torstai häntä lähes vastapäätä. Hänen kasvoillaan oli aina iloinen ilme, mutta samalla ne kertoivat sen, että hän todella kuunteli ja ajatteli.

Hän ei ollut politiikan mutapainimanageri -osastoa, vaan puhtaasti asiakeskeinen, mikä on nykyisin suhteellisen harvinaista. Tällaista tragediaa on vaikea käsittää, saati ymmärtää. Yli puoluerajojen suuresti arvostettu mies on poissa, aivan liian varhain. Eemeli toimi eduskuntaryhmässämme avustajana ennen nousemistaan kansanedustajaksi 2023 eduskuntavaaleissa. Haluan osoittaa Eemelin läheisille ja perheelle syvimmät osanotot.

Washingtonissa ovi oli tällä viikolla auki eurooppalaisille päämiehille. Alaskassa presidenttien Trump ja Putin tapaamisessa oli yksi erikoispiirre, mistä Suomessa puhuttiin vähän, jos ollenkaan. Venäjän delegaatioon oli valittu mukaan talouden ja investointien raskasta sarjaa. Se kertoi ehkä siitä, että Venäjä halusi nostaa esille talouden, energian ja raaka-aineiden suuret kysymykset. Eli sitä mitä myös Trump haluaa. Diilejä, joilla on geotaloudellista merkitystä pitkällä aikavälillä. Miten öljy – ja kaasuvarojen kanssa toimitaan? Miten mineraalit? Kaasuputket? Omistuksilla on todella merkitystä’ ja ne vaikuttavat suoraan myös turvallisuuteen. Tässä yhtälössä Euroopasta on tulossa maksumies ja se on vanhalle maanosalle kova paikka.
Onko kyseessä alku todelliselle rauhanprosessille? Haluaako Venäjä sitä todella?

Pienelle Suomelle on tärkeää olla mukana tärkeissä pöydissä, etenkin EU:n ja Euroopan pitäisi ja pitää olla mukana. Mutta reaalipolitiikkaa on myös se, että ratkaisut tehdään suurvaltojen kesken. Silti jotain on muuttunut. Keskusteluja käydään ja dialogi on ainut vaihtoehto löytää ratkaisuja ja tulla kuulluksi.

Ukrainan kannalta vain yksi päämäärä on kestävä: itsenäisyyden, suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden säilyminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *