Kesälomat on nuorilla alkaneet ja syytä iloon on paljon! Kaverit ja loma aika makee juttu! Kesäkuussa riittää tekemistä ja tapahtumia Lahdessa ja koko maakunnassa.
Moni viime viikolla valmistujaisia juhlinut miettii nyt kuumeisesti mistä saada töitä? Työllistävä hanketoiminta on ajettu alas siitä mitä se on ollut. ”Markkinat hoitaa” on hokema ja polku minne Orpo ja Purra ovat Suomea vieneet ja tulostaulu on armoton. Alaspäin mennään ja kovaa.
Ei pitäisi aina vanhoja muistella, mutta kyllä meidän nuoruudessa kesätyöt oli mahdollisuus tienata ja päästä mukaan työelämään. Paikkojakin oli tarjolla, julkisella ja yksityisellä sektorilla. Ja eka duuni on kova juttu! Seuraava työ on aina helpompi löytää. Työhaastattelun yksi tärkein kysymys on aina yleensä se tärkein onko sinulle työkokemusta ja jos on niin mistä.
Nyt tilanne on toinen. Kesätöitä ei ole kuin harvoille. Nuorisotyöttömyys on nyt Suomessa 27 prosenttia! Se on karmea luku.
Nuorten pitkäaikaistyöttömyys on ollut räjähdysmäisessä nousussa. Korkeakoulutettujen vuorten pitkäaikaistyöttömyys on jopa kaksinkertaistunut. Alle 25-vuotiaiden keskuudessa työttömyys on kasvanut suomalaisilla 92 prosenttia ja ulkomaalaistaustaisilla 218 prosenttia. Työttömyydestä kärsiietenkin rakennustyöntekijät, myyjät ja kauppiaat jahoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijät. Esimerkiksi näissä ammateissa avoimien työpaikkojen määrä on pudonnut keskimäärin 37%.
Pitkäaikaistyöttömyys vaikuttaa nuoren elämään usealla eri tavalla. Se ei ainoastaan heikennä ammatissa osaamista ja työkykyä, vaan vaikuttaa myös laajasti mielenterveyteen ja jaksamiseen. Taloudellinen epävarmuus voi ajaa nuoren taas rahaongelmiin, mikä aiheuttaa taas lisää haasteita arkeen. On kestämätön tilanne, että nuori tekee ison työn ja valmistuu ammattiin, vain jäädäkseen työttömäksi odottamaan avointa oman alan työpaikkaa. Useasti tässä tilanteessa päädytäänkin hakemaan töitä jostain muulta kuin siltä omalta alalta, koska paineet toimeentulosta ratkaisee.
Moni nuori olisi hyvinkin motivoitunut tekemään kesätöitä, mutta jos paikkoja ei ole tarjolla, ei tätä tärkeää ensikokemusta työelämästä oikein saa. Meillä on valtavasti reippaita ja osaavia nuoria, joiden potentiaali tulee saada kokonaisuudessaan käytäntöön.
Lahti on tehnyt ennen paljon kesätöiden löytämiseksi ja hyviä hankkeita. Ja tekee edelleen. Se ei vain enää riitä, kun Orpon hallitus on vienyt työkalut kasvuun ja talouden iso kuva on synkkä.
Kiitos myös Lahdessa siitä, että puistoruokailut ovat tulleet takaisin. Paljon sen eteen tehtiin töitä, mutta hyvä että nyt tämä käytäntö on tullut takaisin.
Vastaa