Helsingin Sanomat uutisoi 27.11 ekonomistien tulleen yllätetyksi järkyttävillä työttömyysluvuilla. Orpon hallitus hokee median säestyksellä positiivista näkymää, mutta ei tarvitse kuin katsoa ympärilleen arjessa eri puolilla Suomea niin näkee todellisuuden.
Yli 10 prosentin työttömyyden haamuraja on rikottu valtakunnallisesti eikä se valitettavasti jää ennätykseksi. Päijät-Hämeen tilanne on vielä tästäkin vaikeampi. Ongelmat ovat syvällä. Kysyntää ei ole, eli aitoja avoimia työpaikkoa mitä hakea. Työvoiman tarjonta sakkaa sekin, koska hallitus antaa vain keppiä, ei porkkanaa.
Orpon hallituksen epäonnistunutta työllisyyspolitiikkaa maksetaan nyt kovalla hinnalla. Työttömiä työnhakijoita on tällä hetkellä yli 313000, pitkäaikaistyöttömien määrä on yli 132000. Pelkästään Päijät-Hämeen kuntien työllisyyspalveluissa oli lokakuussa 13379 työtöntä työnhakijaa, Kanta-Hämeessä 8288, eikä avoimia työpaikkoja ole juuri tarjolla.
Aina sanotaan, että oppositiosta on helppo huudella, mutta herätys nyt Orpo, Purra ja koko oikeistohallitus! Me varoitimme tekemästä typeriä päätöksiä, kuten työttömyysturvan suojaosan poistaminen tai aikuiskoulutustuen leikkaaminen. Tässä markkinatilanteessa tulisi ottaa käyttöön suhdanteisiin reagoiva malli, jotta osa-aikatyö kannattaa myös heikompina aikoina. Suojaosa tulisi palauttaa myös asumistukeen ja opiskelu työttömyysturvalla tulisi olla mahdollista. Toimeentulotuen leikkauksista tulisi myös luopua. SDP:n tällä viikolla julkistetussa vaihtoehtobudjetissa tämä kaikki on mukana. Ja mistä rahat? Yksinkertaisesti sanottuna me emme antaisi varakkaille veronkevennyksiä, vaan käyttäisimme ne rahat kaikkein eniten tukea tarvitseviin suomalaisiin. Tämä kaikki ja paljon muutakin, mutta silti vähemmän velkaa kuin Orpon hallitus.
Syventynyt työttömyys ja lapsiperheköyhyys on ajanut monet suomalaiset sille viimeiselle luukulle ei toimeentulotuelle. Mitä näille ihmisille jää, jos se viimeinenkin tuki otetaan? Orpo ja Purra nöyryyttävät sellaisia suomalaisia, jotka eivät koskaan haluaisi olla toimeentulontuen asiakkaita. Perheiden surkea taloustilanne näkyy nyt jo kouluissa ja päiväkodeissa kotien arjen kriiseinä ja konflikteina.
Tarvitaan myös nopeita ostovoimaa parantavia toimia. Veronkevennykset tulisi suunnata pieni- ja keskituloisille. Pienyrittäjille tärkeä arvonlisäverovelvollisuuden alaraja pitää nostaa ja laajentaa kotitalousvähennystä.
Päijät-Hämeessä palkkatuki on ollut tärkeä työllistämisen työkalu. Moni on saanut tarvitsemansa työpaikan yhdistyksestä, koululta, urheiluseurasta tai yrityksestä esimerkiksi Päijät-Hämeen Liikunnan ja Urheilun kautta. Vaikeassa elämäntilanteessa näin on löytynyt polku takaisin arkeen ja työelämään. Monen voimat eivät olleet riittäviä kokoaikatyöhön, joten osa-aikainen palkkatukityö oli oikea vaihtoehto. Esimerkkejä olisi monia. Miksi näitä tarinoita ei enää saa rakentaa Heinolassa, Sysmässä, Hartolassa tai koko Päijät-Hämeessä. Miksi tuhota jotain sellaista, joka ei ole rikki?

Vastaa