27 syys Aluekehitys on maratonlaji
Aika usein kuulee sanottavan, että suuret kaupungit jakavat valtion rahat ja usein se on pitänyt myös paikkansa. Valtion rahoituksesta kilpaillaan ja on aina kilpailu, mutta etenkin nykyisen hallituksen aikana on merkitystä sillä missä olemme olleet mukana ja aiemmin tai missä emme.
Investoinnit ovat aluekehityksen yksi tärkein mittari asukasmäärän kasvun tai sen pudotuksen lisäksi. Samoin koulutusaste ja asukkaiden terveys kertoo myös paljon.
Maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämiseen tarkoitettu MAL – ohjelma oli aiemmin suurten kaupunkien herkkua. Helsinki, Tampere, Vantaa, Espoo ja Turku pelasivat omassa sarjassaan, ja investointien määrä esimerkiksi Tampereella nousi ennätykselliselle tasolle. Toki siihen tarvittiin myös rohkeita paikallisia päättäjiä, koska valtio haluaa myös nähdä, että paikallisesti ollaan valmiita panostamaan tulevaisuuteen. Tampereella ratikka ja uudet urheilun areenat ovat ehkä se paras esimerkki uskalluksesta.
Lahti pääsi mukaan MAL-kaupunkien joukkueen vuonna 2019 pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelmassa. Samoin mukaan tulivat Jyväskylä ja Kuopio. Rajaksi asetimme 100.000 ihmisen asukkaan rajan ja näin MAL – sopimuksista tuli yli puolen Suomen joukkue.
Aikaisempien MAL-rahoituksien lisäksi saimme nyt uutta. Uusi MAL-sopimus tuo Lahdelle yli 100 miljoonaa euroa valtion rahoitusta. Suurin osa rahoituksesta kohdistetaan valtatie 12 parannustöihin Iitissä Mankalan ja Tillolan välillä. Kustannusarvio on 92 miljoonaa euroa, ja sen myötä rakennetaan uusi tielinja Kausalan pohjoispuolelle. Myös pitkään suunnitelmissa ollut matkakeskuksen parkkipaikkaprojekti toteutuu nyt. On hienoa, että pitkään suunnitteilla ollut valtatie 12:n hanke saadaan nyt eteenpäin. Samoin se, että matkustus ja pysäköinti lahtelaisille ja päijäthämäläisille helpottuu.
MAL-sopimuksessa ovat mukana valtio sekä Lahti, Hollola, Heinola, Orimattila, Asikkala, Iitti, Kärkölä ja Päijät-Hämeen liitto. Hanke parantaa erityisesti Iitin elinvoimaista kasvua ja vetovoimaa.
Samalla pitää katsoa eteenpäin uusien yhteyksien luomisessa. MAL-rahoituksen avulla laaditaan myös useita seudullisia suunnitelmia. Yksi näistä on ratakäytäväselvitys, joka liittyy Lahdesta Heinolan kautta Mikkeliin kulkevaan rautatiehen ja palvelee maakuntakaavan valmistelua. Itärata-linjaus Porvoon ja Kouvolan kautta on todettu kannattamattomaksi jo itäisessäkin Suomessa, joten nyt on aika käynnistää fiksuja hankkeita, jotka palvelevat meidän kansalaisten lisäksi myös teollisuutta ja luovat sitä kautta kasvua koko Suomeen.