
31 tammi Vaikeita ja helppoja päätöksiä
Mitä minä voisin tehdä Suomen ja suomalaisten elämän ja arjen parantamiseksi? Mitä me voisimme yhdessä tehdä paremmin? Miksi me olemme kansana ja lahtelaisina siinä tilanteessa, kun olemme? Elämme Orpon ja Purran enemmistöhallituksen Suomessa ja sen tekemiset vaikuttavat meihin kaikkiin myös kuntatasolla – pidimme me niistä tai emme. Seuraavan kerran Suomessa äänestetään vaihtoehdoista keväällä 2027 jollei hallitus kaadu sitä ennen.
Olen pitkän ja huolellisen harkinnan jälkeen päättänyt, että en asetu ehdolle tänä keväänä kunta – tai aluevaaleissa. Aloitin politiikassa juuri kuntavaaleilla 2012 ja olen toiminut sen jälkeen valtuutettuna 12 vuotta. Tähän aikaan mahtuu kuusi vuotta sairaanhoitopiirin puheenjohtajatehtäviä niin hallituksessa kun valtuustossa, neljä vuotta Lahti Energian varapuheenjohtajana, kymmeniä tai itse asiassa satoja tapaamisia, kohtaamisia ja kokouksia maakunnassa ja Lahdessa. Takana on samalla noin 10 vuotta työtä kansanedustajana, neljä vuotta ministerinä ulkoministeriössä, kuusi vuotta SDP:n varapuheenjohtajana ja yhdeksän vuotta SDP:n puoluehallituksen jäsenenä sekä neljä vuotta Pohjoismaiden Neuvostossa.
Nyt toimin eduskunnassa perustuslakivaliokunnan ja ulkoasianvaliokunnan jäsenenä sekä suuren valiokunnan (EU – asiat) varajäsenenä (jossa läsnäoloa kuitenkin tarvitaan) ja Euroopan turvallisuus ja yhteistyöjärjestön ETYJ:n parlamentaarisen valtuuskunnan jäsenenä. 57 maan järjestön, jossa Suomi toimii nyt puheenjohtajana ja joka on ainoa olemassa oleva yhteistyön foorumi Vladivostokista San Fransiscoon pääpaikkana Wien.
Eduskunnassa työ on muuttunut entistä tiiviimmäksi ja edes maanantaipäivät eivät ole samalla tavalla vapaita paikalliseen tai maakunnalliseen tekemiseen kuin ennen. Olen myös jo aiemmin tuonut esille sen, että Ruotsissa kansanedustajat eivät osallistu kuntapolitiikkaan tai alueiden päätöksentekoon. Kansanedustajan työtä tehdään 100 prosenttisesti. Suomessa monet edustajat ovat mukana ainakin kahdella tasolla tai jopa kolmella ja voi hyvin kysyä kuinka hyvin silloin pystyy paneutumaan kaikkiin asioihin tarvittavan syvällisesti. Pelkkä läsnäolo kokouksissa ei pidä olla se mittari.
Tämä ei tarkoita, ettenkö voisi vaikuttaa ja olla mukana kehittämässä Lahtea ja maakuntaa laajemmin. Itse asiassa näen sen jopa niin, että nyt minun on helpompi keskittyä niihin valtakunnan tasolla asioihin, jotka todella vaikuttavat meidän lahtelaisten arkeemme.
Työ jatkuu myös Etelä-Lahden Demareissa tiiviisti ja olen mukana aktiivisesti myös kampanjatyössä. Luvassa on ajankohtaista keskustelua Lahden työllisyyden parantamisesta, energia-alan tulevaisuuden ratkaisuista sekä myös Lahden liikenneyhteyksistä, joissa mustia pilviä on näkyvissä raideliikenteen ostopalveluissa (poikittaiset yhteydet) uusista tieverkkoinvestoinneista huolimatta. Urheilussa ja kulttuurissa puhumme tietenkin teatterin ja sinfoniaorkesterin merkityksestä sekä uuden monitoimiareenan ja olosuhteiden merkityksestä kaikille palloilulajeille ja harrastamiselle.
Iso kiitos kaikille kollegoille ja niille kenen kanssa olen saanut tehdä 12 vuotta yhdessä työtä valtuustossa ja erityisesti Etelä-Lahden Demareille. Ilman teidän kannustustanne ja tukea en olisi koskaan edes lähtenyt politiikkaan.
Ainakin se on varmaa, että työt jatkuvat ja haasteet on tehty voitettaviksi!