Uncategorized

Syksy tulee ja arki on jo alkanut kouluissa ja työpaikoilla. Tähän kesään mahtuu paljon hyvää, mutta myös paljon murheita ja haasteita maailmalta ja koti-Suomesta. Tällä viikolla vierailen Vaasassa Future Festifal – tapahtumassa ja viikonloppuna on vuorossa perinteiset Anianpellon markkinat.Olympialaisissa tapahtuu paljon hienoja urheilusuorituksia ja upeita...

Aika moni muukin kuin minä on varmasti valvonut öisin johtuen eri syistä. Minulla on ollut viime päivinä syynä lähinnä aikaiset heräämiset eduskuntatyöhön ja erityisesti perustuslakivaliokunnan kiireisiin, mutta myös käynnissä oleva NHL:n finaalisarja on parina yönä pitänyt hereillä. Floridan ja Edmontonin ottelusarja on ollut sen verran...

Euroopan Parlamenttivaalit ovat ohitse ja ennustukset menivät varmaan monelle pieleen paitsi alhaisen äänestysprosentin osalta, mikä oli odotetun alhainen. Li Anderssonin menestys oli aito ilonaihe, koska se todistaa, että hyvä sisältöosaaja voi menestyä, jos ja kun tarjoaa myös selkeät mielipiteet kansainvälisissä kysymyksissä (lue Palestiinan tunnustamisen merkitys...

Euroopan Unionin uusi parlamentti valitaan sunnuntaina. Vaalipiirinä on koko Suomi eli Lahdessakin voi äänestää ketä ehdokasta tahansa. Tämä ei tarkoita, etteikö pitäisi tai voisi suosia oman alueen ehdokasta, mutta aika moni ei tiedä, että vaali on valtakunnallinen.Eurovaalien kampanjat ovat olleet luvalla sanoen aika vaisuja, mutta...

Eduskunnassa on puhuttiin tällä viikolla monesta tärkeästä asiasta, mutta myös alkoholista ja alkoholipolitiikasta. Muistan hyvin toissa eduskuntakaudella, kun Suomi vietiin 5,5 prosentin maailmaan. Olin silloin itse sen uudistuksen kannalla, koska näin ja koin, että Suomi on siihen valmis. Uudistus ei sekoittanut Suomea eikä johtanut onneksi...

Aluksi syvä osanottoni Juhani Melasen omaisille ja läheisille. Hänen ajatuksiaan ja kärkevääkin, mutta osaavaa haastamista yhteiskunnallisissa asioissa jäämme kaipaamaan. Keskustelimme paljon vielä keväänkin aikana Lahdelle ja Suomelle tärkeistä asioista. Monta asiaa jää työlistalle meille nuoremmille.Tapasin israelilaisen Breaking the Silence -järjestön edustajia Ori Givatin ja Joel...

Vappua oli lämmin ja aurinkoinen. Pääsin käymään mökillä ja Päijännekin alkaa hiljalleen aueta. Yleensä Suomen suurimman sisävesiselän eli Tehinselän jäät lähtevät viimeistään äitienpäivänä eli ensi viikolla.Olen usein tälle palstalle kirjoittanut siitä, miten Suomi amerikkalaistuu huonolla ja huolestuttavalla tavalla. Muutos on järjestelmätasolla eli kyse ei ole...

EU-maiden välillä vallitsee historiallisesti erilaisia suhtautumistapoja Israeliin ja Palestiinaan. Nyt näemme kuitenkin kasvavaa painetta toimia myös EU:n sisällä. Ranskan ulkoministeri on nostanut keskusteluun pakotteiden mahdollisuuden Israelille, erityisesti Gazan humanitaarisen avun edistämiseksi. Espanja puolestaan painottaa EU-maiden tarvetta tunnustaa Palestiinan valtio. G7-maat, mukaan lukien Yhdysvallat ja Kanada,...