Kuka on Ville?

Lapsuus

Isäni Joukon sylissä v. -75 Korsitiellä

Synnyin vuonna 1974 (isä OTK Jouko Skinnari ja äiti KTM Pirkko Santero-Skinnari).

Ensimmäinen työkeikkani vauvamallina Stockmannilla

Ensimmäinen kouluni oli Lähteen ala-aste (1-2 luokat), jonka jälkeen kävin Lotilan musiikkiluokat (3-6- luokat) ja Salpausselän yläasteen sekä urheilulukion. Ylioppilaaksi valmistuin Salppurista 1993.

Nuoruus

Junnukiekkoilija Kiekkoreippaassa
Jääkiekon vm. -74 nuorisomaajoukkueessa

Nuoruuteni asuin Etelä-Lahdessa ja Lahden keskustassa Rautatienkadulla Radiomäaen naapurissa. Lotilan musiikkiluokkien jälkeen urheilu oli isossa roolissa: pelasin Lahdessa jääkiekkoa junioreissa ja miesten edustusjoukkueessa v. 1995 saakka. Työelämässä olin mukana mm. kouluavustajana Liipolan koulussa. Varusmiespalveluksen suoritin tiedustelulinjalla Urheilukoulussa Lahden Hennalassa, sotilasarvoltani olen luutnantti.

Intin harmaissa Hennalassa

Opiskelemaan ja työelämään

Vuonna 1995 lähdin Hollantiin opiskelemaan kauppatiedettä sekä pelaamaan jääkiekkoa.  Matka jatkui vielä seuraavana keväänä Englannin pääsarjaan ja sieltä v. 1997 Japaniin.  Tokiossa työharjoittelu vei mukanaan kansainväliseen elinkeinoelämään ja suomalaisten yritysten kansainvälistämiseen.  Samalla aktiiviura jääkiekossa päättyi. Aasiasta ja Euroopasta pidin yhteyksiä Suomeen ja Eurooppaan kirjoittamalla: toimin Ilta-Sanomien ja Etelä-Suomen Sanomien avustajana vuosina 1995 – 2001.  Oman ensimmäisen yrityksen perustin vuonna 1999 free -lance toimittajana.

Hollannista valmistumisen jälkeen (BBA Business Administration) siirryin Lontooseen tekemään jatko-opintoja kauppaoikeudessa.  Kallis suurkaupunki ja pieni opintotuki tarkoitti sitä että töitä oli tehtävä samalla koko ajan. Vuonna 2000 siirryin urheilualan yhtiön tuotantopäälliköksi Lontoossa. Juristiksi valmistuin Brunelin yliopistosta vuonna 2001 (Master of Laws in Commercial Law, LLM) pääaineena kauppaoikeus.  Nokian sopimuskumppani houkutteli minut ja tiimimme Briteistä Suomeen vuonna 2001, kun siirryin aitopaikalle kehittämään Nokian palveluliiketoimintaa Aasian ja Euroopan markkinoille.

Nuorimies Lontoossa

Kehitysjohtajaksi

Koillismaan alueen (Kuusamo, Taivalkoski, Posio) yrityskehitysjohtajana pääsin aitiopaikalta tekemään konkreettista työtä yrittäjien ja kuntien kanssa.  Vuonna 2008 siirryin Euroopan Parlamenttiin palanneen Samuli Pohjamon seuraajaksi aluekehityksestä vastaavaksi ohjelmajohtajaksi työ –ja elinkeinoministeriön Aluekeskusohjelmaan.  Tätä työtä tein vuoden 2009 loppuun saakka.

Paluu Lahteen

Kuusamosta palasin v. 2010 uuden työ- ja elinkeinoministeriön ohjelmatyön valmisteluun (kansallinen KOKO – ohjelma).  Työpisteeni sijaitsi Helsingissä Kuntaliitossa. Yhteensä 25 suomalaista kaupunkia ja aluetta sitoutui toteuttamaan valmistelemaamme kokonaisuutta. Lahteen muutimme vuoden 2010 alussa.

cropped-75C0408.jpg

Kansainvälistymistä ja konkretiaa työllisyyteen

Päätyöni tein pienyrittäjänä yrityksessä Enterprise Institute Finland ja kansainvälisenä juristiasiantuntijana (Special Counsel) Asianajotoimisto Lexia Oy:ssä. Omassa työssäni näin kokreettisesti suomalaisten yritysten tämänhetkiset ongelmat ja mahdollisuudet. Toimin myös kasvu- ja muutosyritysten johtamiseen erikoistuneen Trailmaker Oy:n neuvontajana.

Mukaan politiikkaan

Vuoden 2012 Kunnallisvaaleissa olin ensimmäisen kerran ehdolla ja minut valittiin Lahden kaupunginvaltuustoon (1005 ääntä). Luottamustehtävinä minulla on Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän valtuuston puheenjohtajuus ja Lahti Energia Oy:n hallituksen varapuheenjohtajuus. Lisäksi olen Hämeen Kaiku lehteä julkaisevan Hämeen Voima Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

SDP:n puoluehallituksessa olen toiminut vuodesta 2014. Minut valittiin eduskuntaan Hämeen vaalipiiristä keväällä 2015. Eduskunnassa toimin talous- ja perustuslakivaliokuntien jäsenenä sekä lakivaliokunnan varajäsenenä. Lisäksi olen Pohjoismaiden Neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen elinkeinovaliokunnassa.

Uusi kansanedustaja

Kolmen lapsen isänä ja pienyrittäjänä tiedän miten kovilla kodit ovat. Jatkuva epävarmuus heijastuu koko yhteiskuntaan. Toimeentulo on liian usein tiukoilla. Harrastamiseen ei ole enää kaikilla varaa. Yhteisten verovarojemme jakamisen lisäksi kansanedustajalta vaaditaan entistä enemmän osaamista uusien työpaikkojen, toimeentulon ja laadukkaan koulutuksen turvaamiseksi. Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat ydinasioita. Monipuolinen koulutukseni ja kokemukseni auttaa minua ymmärtämään, miten luomme yrittäjyyttä, työtä, toimeentuloa ja verotuloja. Niillä yhteiset palvelut tuotetaan. Suomea ei pidä säästää hengiltä, vaan on uskallettava rohkeasti luoda uutta. Arvostan kansanedustajan työtä. Nyt olen 41-vuotiaana valmis ottamaan haasteen vastaan.

Ansioluettelo

TYÖ

  • Special Counsel yrityksessä Asianajotoimisto Lexia Oy vuodesta 2012-2015
  • Yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen erikoistuneen Trailmaker Oy:n neuvonantaja vuodesta 2012 –
  • Enterprise Institute Finlandin omistaja ja pienyrittäjä 2010 –
  • Northforce Oy:n hallituksen jäsen 2006 –
  • Kuusamon alueen aluekehitysjohtajana 2005-2009
  • Lakiasiainjohtaja, Miidia Ltd, Lontoo ja Helsinki 2002 – 2005
  • Nokia Asia Pacific Regional Manager yrityksessä Starcut Oy, Helsinki 2001 – 2002
  • Production Manager, MatchON Sports Ltd. Lontoo, 1999-2001
  • Market Analyst, ICL Data Oy, Helsinki, 1998
  • Corporate Trainee, Marubeni Corporation, Tokio, 1997
  • Ulkomaanavustaja eri lehdille Amsterdamissa, Tokiossa ja Lontoossa 1995-2001
  • Starcut Oy, Regional Development Manager/Apac 2000-2001

LUOTTAMUSTOIMET

  • Valtion liikuntaneuvoston jäsen 2015 –
  • SDP:n puoluehallituksen jäsen 2014 –
  • Lahden kaupunginvaltuuston jäsen 2012-
  • Lahti Energia Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja 2013 –
  • Päijät-Hämeen sosiaali-ja terveysyhtymän valtuuston puheenjohtaja 2013 –
  • Padasjoki Seura ry:n puheenjohtaja 2011 –
  • Lahden Hiihtoseuran johtokunnan jäsen 2014 –

EDUSKUNTA

  • Perustuslakivaliokunta (jäsen) 09.06.2015 –
  • Lakivaliokunta (varajäsen) 09.06.2015 –
  • Talousvaliokunta (jäsen) 09.06.2015 –
  • Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta (jäsen) 09.06.2015 –
  • Liikenne- ja viestintävaliokunta (jäsen) 05.05.2015 – 08.06.2015
  • Sosiaali- ja terveysvaliokunta (varajäsen) 05.05.2015 – 08.06.2015
  • Ympäristövaliokunta (varajäsen) 05.05.2015 – 08.06.2015

KOULUTUS

  • Koulutus: lakimies, Master of Laws (LLM), pääaine kauppaoikeus, Englanti 2001
  • Bachelor of Arts (Hons) pääaine rahoitus, Englanti 1999
  • Bachelor of Business Administration, pääaine kansainvälinen markkinointi, Hollanti 1999
  • Ylioppilas Salpausselän urheilulukio 1993
  • Reservin luutnantti (Urheilukoulun tiedustelulinja RUK 202, Lahti, Hennala 1993-1994).
MUUTA
  • Urheilijatausta jääkiekossa: SM-liiga ja I-divisioonna Lahdessa 1992-1995, Hollannin ja Englannin liigassa 1995-1997.