”En ole pyytänyt pääministeriä puuttumaan yhtiön operatiiviseen toimintaan”

Eilen Finavia -keskustelussa eduskunnassa pääministeri Juha Sipilä nosti esille syyskaudella tekemäni kirjallisen kysymyksen VR Track Oy:n tilanteesta. En ollut itse silloin salissa, mutta uutisoinnin mukaan pääministerin mukaan olin kirjallisessa kysymyksessä kysynyt mitä hän omistajaohjausministerinä aikoo tehdä VR:n tytäryhtiön osallistumiselle tiettyyn tarjoukilpailuun. Näin kirjallisessa kysymyksessäni ei lukenut.

Jatka artikkeliin ”En ole pyytänyt pääministeriä puuttumaan yhtiön operatiiviseen toimintaan”

Nyt valitaan tulevan pääministerin joukkue

Suomi tarvitsee enemmän tuloja, jotta parempi sosiaali- ja terveydenhuolto, maksuton varhaiskasvatus ja ikäihmisten hyvä hoito voidaan toteuttaa. Ilman tuloja ei voi tehdä sosialidemokraattista politiikkaa. Siksi SDP tarvitsee vahvaa talous- ja elinkeinoelämän osaamista Suomessa ja kansainvälisesti. Uusimpien tietojen mukaan Sipilän hallituksen työllisyystavoitetta 72 prosenttiin ei tulla saavuttamaan eikä julkisen velan kasvu ole pysähtynyt. Tutkimus ja koulutus on korvattu biotaloudella. Pelkkä biotalous ei pelasta Suomen työllisyyttä. Tarvitaan uusi hallitusohjelma, joka lähtee aidosti luomaan investointeja, kasvua ja työllisyyttä. Tärkeintä on satsata koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tätä kautta saadaan esille uusia innovaatioita, sekä tuotteita ja palveluja maailmanmarkkinoille. Tekoäly, robotisaatio ja digitalisaatio tulevat muuttamaan perinteistä työtä ja teollisuutta ja tekevät sitä jo nyt. Suomen pitää olla tämän kehityksen kärjessä eikä seuraajan paikalla.

Jatka artikkeliin Nyt valitaan tulevan pääministerin joukkue

Elämän onnistumisen polku piirretään varhain

Vanhemmuuteen liittyy paljon haasteita. Tulin isäksi vuonna 2002. Sen jälkeen olen oppinut isyydestä paljon ja liian usein tekemieni virheiden kautta. Kolme lastani ovat saaneet erinomaista ja osaavaa varhaiskasvatusta. Kokemuksia meillä on Lahdesta ja Kuusamosta. Päiväkodista olen saanut ohjeita ja neuvoja omaan ja perheeni arkeen, joka ei ehkä aina ole minusta johtuen mennyt aikatauluineen ja muine haasteineen niin sanotusti oppikirjan mukaan.

Jatka artikkeliin Elämän onnistumisen polku piirretään varhain

Päihdekuntoutus ei voi loppua Lahdessa

Kansanedustaja, Lahden kaupunginvaltuuston jäsen Ville Skinnari (sd.) on huolissaan Arki Haltuun – toimintamallin loppumisesta rahoituksen puutteen vuoksi. Hankkeen avulla on pystytty auttamaan elämänpolulle useita vakavaan huume – ja päihdeongelmaan sairastunutta.

Jatka artikkeliin Päihdekuntoutus ei voi loppua Lahdessa

Ylös ulos ja lenkille

Eduskunta on kuluneen viikon istunut pitkään ja hartaasti. Maanantainakin istunto venyi pitkälle yöhön. Budjettilait on pakko saada eteenpäin ennen joulutaukoa. Torstaina ja perjantaina käymme läpi budjettia pääluokka kerrallaan eli jokainen ministeri on tulessa vuorollaan. Maanataina sama jatkuu joulutaukoon saakka. Torstaina jätin ministerille kirjallisen kysymyksen kilpailukyky sopimuksen (Kiky) vaikutuksesta osittaisiin hoitorahaan. Kiky:n myötä useiden ihmisten viikottainen työaika pitenee. Monet pientenlasten vanhemmat tekevät 80 prosenttista työaikaa, koska heillä on oikeus osittaiseen hoitovapaaseen.  Kela kuitenkin maksaa osittaista hoitorahaa vai siinä tapauksessa, että vanhempi työskentelee enintään 30 tuntia viikossa. Mikäli 100 prosenttinen työaika pitenee yli 37,5 tunnin viikossa, pitenee 80 prosenttinen työaika yli tuon 30 tunnin rajan.

Jatka artikkeliin Ylös ulos ja lenkille

Joululahjaksi ihmisarvoiset palvelut

Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymän valtuusto päätti viime maanantaina kokouksessaan palauttaa ensihoidosta kaavaillut säästöt yhtymähallituksen uudelleen valmisteltavaksi. Valtuuston selkeä viesti oli se, että ensihoidon tasoa ei pidä heikentää. Apua pitää saada silloin, kun sitä tarvitaan.  En usko, että ambulansseista leikkaaminen itse asiassa toisi säästöjä – turvattomuutta ja epävarmuutta sitäkin enemmän. Kuljetusralli vain kasvaa, jos palveluita kunnista leikataan ja etäisyydet kasvavat.

Jatka artikkeliin Joululahjaksi ihmisarvoiset palvelut

Hankintalakiesitys ampuu kuntia jalkaan

Eduskunta käsittelee parhaillaan hallituksen esitystä uudeksi hankintalaiksi. Lakiesitys on merkittävä, koska Suomessa tehdään julkisia hankintoja yli 30 miljardilla eurolla vuodessa. Laki sisältää paljon hyviä uudistuksia, mutta pitää sisällään myös olennaisia heikennyksiä nykytilaan. Näistä merkittävin on esitys koskien sidosyksikköhankintoja. Hallituksen esityksessä on asetettu huomattavan tiukat rajat sidosyksiköiden ulosmyynnille eli mahdollisuudesta myydä muille kuin omistajilleen. EU:n hankintadirektiivissä sidosyksiköillä on sallittua olla ulosmyyntiä 20 prosenttia liikevaihdostaan. Direktiivissä ei aseteta mitään euromääräisiä enimmäisrajoja ulosmyynnille.

Jatka artikkeliin Hankintalakiesitys ampuu kuntia jalkaan

Trumpetti soi jo täysillä

Yhdysvaltain presidentinvaaleista on kulunut viikko. New Yorkissa ja Washingtonissa tämän viikon USA:n tapahtumia seuranneena voin sanoa, että Donaldin trumpetti soi Yhdysvalloissa jo täysillä. Demokraattienemmistöisessä New Yorkissa kadunmiestä tai naista ärsyttää Trumpissa moni asia. Erityisesti naisille Trumpin voitto oli kova paikka. ”Vaimoni itki vaalituloksen selvittyä”, sanoi minulle amerikkalainen kaverini. ”Niin minunkin”, hänen kollegansa säesti vieressä. Pohjoismaista tasa-arvoa arvostavassa New Yorkissa pelätään Trumpin voiton vaikutuksia naisten asemaan ja tasa-arvoon. Miksi? Ennen vaaleja Trump uhosi mm. haastavansa oikeuteen kaikki ne naiset, jotka ovat syyttäneet häntä ahdistelusta. New Yorkin asukkaita ärsyttää sekin, että Trumpin kodin ympärillä olevat turvatoimet tukkivat koko 5. Avenuen ja Manhattanin muutenkin ruuhkaisen liikenteen tulevan presidentin ollessa kotonaan Trump Towerissa. Keskiviikkona New Yorkissa poistettiin monista nimikylttejä Trumpin mukaan nimetyistä rakennuksista, koska asukkaiden mukaan se alentaa asuntojen arvoa.

Jatka artikkeliin Trumpetti soi jo täysillä